Tietoa meistä

Toimimme vastuullisesti ja noudattaen metsäsertifiointijärjestelmän PEFC ja FSC vaatimuksia.
Toimialueenamme on Suupohjan alue, Kauhajoki, Kurikan ent. Jurvan alue, Isojoki, Teuva ja Karijoki.


YRITYKSEN HISTORIA

Yritys sai alkunsa vuonna 1988 marraskuussa, kun yrityksen omistaja Raimo Leikas aloitti metsäkoneurakoinnin maatalouden sivuelinkeinona. Työt aloitettiin Finntrac 350 H tela-alusteisella harvesterilla. Tuolloin yrityksessä työskenteli omistajan lisäksi yksi työntekijä. Harvesteri vaihdettiin nopeasti toiseen koneen osoittautuessa heiveröiseksi. Koneelliseen metsänhakkuuseen suhtauduttiin aluksi ennakkoluuloisesti varsinkin harvennuksilla, mutta nykyisin 95 % harvennuksista tehdään koneilla.

Vuonna 1990 aloitettiin urakointi Metsäliitossa. 1995 kalusto vaihtui järeampään Logman 801 keskiraskaaseen harvesteriin ja yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi, jolloin yritys sai nykyisen nimensä Suupohjan Konehakkuu Oy.

2000-luvun alussa investoitiin toiseen koneeseen, joka oli Valmet 901 järeämpiä leimikoita varten. Yrityksen henkilöstö oli kasvanut yhdellä ja yrittäjän lisäksi Suupohjan Konehakkuu Oy työllisti kaksi ulkopuolista työntekijää. 2010 vuonna investoitiin myös ensimmäiseen ajokoneeseen.

Konekantaa on pystytty kasvattamaan 30 vuoden aikana ja nykyään Konehakkuulla on kaksi motoa ja kaksi ajokonetta. Teknologiaa pystytään hyödyntämään niin koneiden huollossa, kuin kannattavuuden parantamisessa. Vuodesta 2008 Suupohjan Konehakkuu Oy on toiminut Metsä Group Oyj:n alueurakoitsijana Suupohjan alueella. 2020 luvulle tultaessa Suupohjan Konehakkuu Oy työllistää 8-9 ammattitaitoista metsäkoneenkuljettajaa kokopäiväisesti. Konehakkuulla on myös kolme motoa ja neljä ajokonetta aliurakointisopimuksien kautta.

Ajankohtaista

Suomen vahvimmat platina

Yrityksellemme on myönnetty Suomen Asiastieto Oy:n myöntämä Suomen vahvimmat platina sertifikaatti.